Tapahtumat

13.-14.8.2022 A-koekoulutusta kyyhkynmetsästyksen yhteydessä

Järjestimme lämpimän riistan noutajakoulutusta kyyhkyjahdin yhteydessä. Tapahtuma onnistui hienosti yhteistyössä Haulikkokoulun ja Kiväärinkoulun kouluttajien kanssa. Noutajat saivat monentasoisia noutoja koirilleen Petri Paavolan ja Jari Särkänlahden opastuksessa. Noutoja arvioitiin kokeenomaisesti vaikka oli kyse harjoituksesta.

Illalla metästyspäivän jälkeen lämpeni Kourukosken eräsauna joen rannalla. Saunan lauteet täyttyivät saunojista ja iloisesta puheensorinasta. Melkein kaikki pulahtivat jokeen uimaan lämpimänä elokuisena iltana. Saunan jälkeen nautittiin iltapalaa Kourukosken isossa kodassa.

Hieno viikonloppu metsästyksen ja koiraharrastuksen parissa. Kiitos kaikille osallistujille ikimuistoisesta ja lämminhenkisestä tapahtumasta.

Kyyhkynmetsästys vaatii hyvää maastoutumista
Noutaja ohjataan käsimerkein ja/tai hillityllä äänenkäytöllä riistalle mikäli koira ei ole nähnyt pudotusta tai se ei paikallista riistaa itsenäisesti.
Noutajalla tulee olla pehmeä nouto-ote ja tuoda riista ohjaajalle käteen.
On toivottavaa, että koiran palautusvauhti on sama kuin noutoon lähtiessäkin.
Riistaa esillä Kourukosken vanhojen rakennusten edessä ennen riistan käsittelyä elintarvikkeeksi.
Metsästys- ja koulutuspäivän jälkeen on rentouttavaa saunoa ja uida Kourukosken eräsaunassa.
Saunan jälkeen vielä iltapalaa ja pientä herkuttelua Kourukosken isossa kodassa.

17.6.2022 – 18.6.2022 Noutajakoulutusta sekä Mölli NOME-B Kourukoskella.

Noutajia koulutettiin alokasluokan sekä avoimen luokan tehtävissä.
Koulutus ei tähtää ainoastaan noutajien kokeisiin vaan myös siihen, että noutajasta saadaan parempi metsästyskumppani onnistuneiden riistalaukausten jälkeisiin noutotilanteisiin.
Kouluttajana toimi Petri Paavola Kulteen Kennelistä. Mölli NOME-B koe oli epävirallinen metsästyskoe kylmällä riistalla (varis, sorsa, lokki). Osallistujat saivat tuntumaa miten koirat toimivat kokeenomaisissa tilanteissa.

Noutaja lähdössä vesinoutoon
Noutaja palauttaa damin vedestä
Noutaja luovuttaa nätisti riistan ohjaajalle käteen

NOME-A koe 14.-15.8.2021

Nurmeksessa pidettiin 14.-15.8.2021 yhteistyössä Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistyksen, Kourukoski Oy:n sekä Haulikkokoulun & Kiväärikoulun kanssa Noutajien lämpimän riistan koe NOME-A kyyhkyjahdin yhteydessä. Kokeen keskuspaikkana oli Kourukoski Saramon kylässä. Kokeen tuomareina toimi Miso Sipola sekä Tomi Sarkkinen. Vastaavina koetoimitsijoina Heikki Nevalainen sekä Jari Särkänlahti.

Lauantaina 14.8. sää suosi ja lintuja oli hyvin. Päivän aikana saatiin koirille noutoja hyvinkin monipuolisesti. Kokeessa oli 15 koiraa ja maasto mahdollisti, että noudoissa nähtiin niin koirien paikallistamiskykyä, ohjattavuutta kuin myös itsenäistä hakua. Kokeessa nähtiin myös erinomaisia noutoja päivän aikana, jopa sertifikaatin (sertin) arvoisia.

Metsästysaamu 14.8.2021

A-kokeen tulokset: 14.8.2021

  1. A1 -SERT Aaltola Jarkko ja Middle River’s Gun Drake
  2. A1 – vara SERT Teijo Kostian ja FI KVA-FT FI KVA-WT FI KVA-B WTW-19 Brookbank Diesel
  3. A1 Pasi Puttonen ja Vauhti-Noudon Amazoniitti
Kuvaaja Maarit Saarinen. Kuvassa vasemmalta: Tomi Sarkkinen, Pasi Puttonen, Jarkko Aaltola, Teijo Kostian ja Miso Sipola

Kokeessa jaetut erityspalkinnot:

Tuija Nevalaisen muistopalkinnon – kiertopalkinto parhaalle naisohjaajalle – sai Salla Valpola. Sallan koira on Chilihunters Mad Squall

Ampujat valitsivat parhaaksi koirakoksi Jarno Heikkisen ja Jarnon koira on Indy Lab Amazing Gift

Kokeen kaikkien koirakoiden tulokset ovat nähtävissä kennelliiton jalostustietojärjestelmästä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmTapahtuma.aspx?Id=330622&R=122

Palkintojen jako Kourukosken isolla kodalla 14.8.2021

Todella iso kiitos yhteistyökumppaneille Haulikkokoulu & Kiväärikoulu, Brandpa, Sasta, Tessu ja Porokylänleipomo sekä tuomarit Tomi Sarkkinen, Miso Sipola.

Erityiskiitos keittiöhenkilökunnalle ja kaikille talkoolaisille ahkerasta ja iloisesta toiminnasta koko pitkän viikonlopun. Sitten vielä viimeisenä eikä vähäisempänä suuri kiitos ampujille, jotka koostuivat mm. Haulikkokoulun kouluttajista ja joukossa oli myös Haulikkokoulun käyneitä ampujia. Ilman heidän tarkkoja riistalaukauksiaan koeviikonloppu ei olisi ollut mahdollinen.